Peltikaton maalaus Koski TI
Peltikaton maalaus Koski TI tapahtuu myös Valttikatteelta. Teemme peltikaton maalauksia Kosken TI alueella vakaalla ammattitaidolla. Peltikaton maalaus lisää katon käyttöikää. Peltikaton maalaus olisi hyvä tehdä noin 20 vuotta sen asennuksesta. Auringonpaiste, vesi, lumi ja jää kuluttavat peltikatosta maalipintaa tai muovipinnoitetta, jonka takia pinnoite alkaa kulumaan tai hilseilemään. Ilman pinnoitetta oleva pelti alkaa yleensä ruostumaan.
Piipusta tuleva noki ja muu taivaalta tuleva kuten oksat ja lehdet naarmuttavat ja sotkevat peltikaton pinnoitetta. Peltikatto kerää usein myös sammalta ja ilman epäpuhtauksia pintaansa. Nämä tekijät edesauttavat peltikattoa ruostumaan. Tämän vuoksi peltikatto vaatii säännöllistä katon huoltoa, jotta vältytään ruostumisen aiheuttamilta ongelmilta. Kattohuolloissa tehtävillä toimenpiteillä katolle saadaan pitempää ikää ja myös vältytään turhalta kattoremontilta. Säännöllinen peltikaton maalaus on hyvä toimenpide jatkamaan katon elinkaarta.
Mistä tiedän milloin ja mitä huoltoa peltikattoni tarvitsee?
Jos kattohuolto on tekemättä tai edellisestä kerrasta on jo vuosia aikaa, kannattaa katolle teettää kuntokartoitus. Maalipinnan tarkastus olisi hyvä tehdä kerran kaksi vuodessa. Mikäli havaitset katolla maalissa epätasaista väriä, irtoamista, liituuntumista tai naarmuja tarkoittaa se että peltikaton maalaus olisi ajankohtaista. Sisä- ja ulkojiirit sekä räystään reunat ovat yleisiä roskan kerääjiä, nämä tulisi tarkistaa ja puhdistaa säännöllisesti. Lika ja roska katolla aiheuttavat ruostumisvaaraa, koska ne pitävät peltikaton pinnan kosteana. Epäsiisti katto on myös ulkonäköhaitta. Peltikaton huolto on merkittävästi halvempaa kuin kattoremontti.
Peltikaton huoltomaalauksen vaiheet:
Peltikaton pesu
Ennen peltikaton pesua katton läpiviennit tarkastetaan ja tiivistetään tarvittaessa. Tässä vaiheessa on hyvä korjata reiät katolla mikäli niitä on siellä. Kohonneet naulat tai ruuvit vaihdetaan uusiksi. Peltikatto pestään polttomoottoripesurilla pyörivää suutintan käyttäen. Pesua tehostetaan käyttämällä peltikaton pesuainetta. Kaikki heikosti ja löysästi kiinni oleva pinnoite tai maali poistetaan painepesurilla sekä tarpeen vaatiessa kaavinta käyttäen. Huolellisella esityöllä voidaan varmistaa että uusi pinnoite pysyy hyvin katossa. Peltikatto maalin pitäisi pysyä katossa vähintään 10 vuotta eli runsaasti yli normaalin takuun. Mikäli hilseilyä tai muuta maalin irtoilua näkyy, aikaisemmin on luultavasti oikaistu tässä työvaiheessa aikoinaan.
Peltikaton ruosteenpoisto
Pesun jälkeen ruostekohdat hiotaan ja pohjamaalataan aina valmistajan ohjeen mukaisesti. Ruosteenestomaali sulkee paljaan pellin niin ettei se pääset enää sään kanssa tekemisiin ja pysäittää näin ruostumisen. Pahasti ruostuneella peltikatolla ruosteenestotyöt voivat viedä useamman päivän. Kun nämä työt on tehty, voidaan aloittaa maalaus. Käyttämissä
Peltikaton maalaus
Peltikaton maalaus suoritetaan kaksi kertaa korkeapaineruiskulla. Näin taataan kestävä ja tasainen lopputulos, pensselillä suoritetaan kaikki rajaustyöt kuten reunat. Olemme yli 10 vuoden aikana käyttäneet lähes kaikkia maalimerkkejä joita Suomen maalla myydään. Olemme valinneet käyttöön parhaat niistä, jotta peltikaton maalaus Koskella olisi myös laadukasta . Käyttämämme maali on pohjoismaiseen ilmastoon suunniteltu joka se kestää paukkupakkasien ja keskikesän polttavan auringon lämpötilavaihtelut. Lisäksi peltikattomaalissa on myös mukana ruosteenesto lisäainetta, joka antaa näin pitkäaikaisen suojan myös vanhemmalle peltikatolle.
Värikartta - RR värit
Kaipaatko kattollesi uutta ilmettä? Klikkaa tästä ja tutustu kattomaalausvärikarttaamme. Selaa referenssikuviamme ja lue, kuinka olemme uudistaneet muiden omakotitalojen kattoja valitsemillamme väreillä. Valitse unelmiesi väri ja anna kotisi katolle uusi elämä!
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.